Nelli Hevosenkengän tupaantuliaisissa

Kotileikkejä ja leikkikoteja! Hevosenkengän uuden näyttelyn tupaantuliaiset olivat eilen. Nelli kavereineen nautti lasten ja aikuisten esityksistä suunnattomasti. Yllä olevassa kuvassa hän istuu kavereidensa kanssa matkalaukussa ja pohtii, mitä koti ihmiselle merkitsee. Jos käytte Hevosenkengässä, löydätte hänet vitriinistä, jonka nimi on "Koti kun taakse jää":

"Koti on parhaimmillaan turvapaikka, joka pysyy ja jonne voi aina palata uudestaan. Kodin voi määritellä myös läheisten kautta: 'koti on siellä missä sydämesi on' [...] Joskus koti on pakko jättää. Suomessa sotien aikana monet perheet joutuivat evakkoon, ja lapsia lähetettiin myös turvaan muualle. Siirtolaisiksi on puolestaan lähdetty paremman elämän toivossa. Viime vuosina Eurooppa on kohdannut muista maanosista tulevia pakolaisvirtoja, ja turvapaikkaa hakevien tilanne on puhututtanut." 

Nellin kuva on nyt myös tämän blogin tunnuskuvana. Nelli on oikeasti aito evakkonalle, joka tuli Espooseen Karjalasta asti evakkoperheen matkassa. Syksyn kiertueelle lähtee tämän Nellin mallin mukaan tehty nalle, jonka ompelee taitava nukkekotimestari Erja. Ja tietenkin Tauno tulee mukaan, hänkin Erjan nallepajasta!

Tauno paljastetaan blogin lukijoille, kun Hevosenkengän avajaisjuhlahumu on rauhoittunut. Tauno on hiukkasen ujo, joten hän tällä kertaa uskaltanut hypätä väkijoukon keskelle.

Kurkistus

Tänään Tauno ja Nelli kurkistavat evakkomatka-kirjan ensimmäiselle sivulle:

Koiviston Tiurinsaaresta kuului äänekäs huokaus. Se kuulosti siltä kuin ilma olisi notkahtanut henkäyksen alla. Ääni sai kissankellot kilahtamaan. 

Ison kiven takaa pilkisti keijun siipi, jonka sinihohteisessa valossa istui nallekarhu. Se rapsutti mietteliäänä korvallistaan. 

- Mitä sinä luet, kun noin huokaat? keiju kysyi. 

- Tämä on joku paperi vain. Sen nimi on Päiväkäsky, vastasi karhu.

Päiväkäskyjä annettiin sodan aikana jatkuvasti. Niissä kerrottiin esimerkiksi ylennyksistä, rangaistuksista ja miehistönsiirroista, ja saatettiinpa niissä kiitellä ja kannustaa vaikkapa äitejä. Vaikka päiväkäskyt olivat sodan aikaan hyvin tavallisia, ihmiset suhtautuivat niihin hyvin vakavasti. Osa käskyistä oli salaisia, mutta siviiliväestöäkin tiedotettiin radion avulla. Taivaan tuulista nallekarhun käsiin pudotetusta päiväkäskystä eivät historiankirjat tiedä kertoa mitään. Ehkäpä sen toimittivat perille mustaviittaiset Huoli ja Murhe.

Savusaunassa

Jokaisella sadunkertojalla on hovikuuntelijansa. Taunon ja Nellin matkaa on seurannut kuusivuotias Kuutti, joka haluaa kuulla aina vain lisää tarinoita. Hän on varma, että muutkin lapset tykkäävät Taunosta ja Nellistä, ja malttaa tuskin odottaa kirjan ilmestymistä syksyllä!

Illalla oli Kuutin vuoro kertoa minulle satu. Yllä olevassa kuvassa kaverukset ovat savusaunassa, "kunnes löytävät paremman kodin". Onkin totta, että joskus evakot joutuivat yöpymään saunanporstuassa ja tyhjissä mökeissä matkallaan turvaan.

Alla olevassa kuvassa ollaan veneessä. "Maata näkyvissä!" Aivan kuten tänäkin päivänä, myös viime vuosisadalla monet sotaa pakenevat perheet joutuivat matkustamaan veneissä isojen ulapoiden yli. Samanlaiselle matkalle, jolle isomummo tai naapurin vaari ehkä lapsena joutui, joutuu tänäänkin moni pikkutyttö ja -poika.

Niilo-nalle runoilee

Sanariihen runokortit voi tilata nettikaupasta:
www.sanariihi.fi

Nelli-nalle kävi tänään hoivakodissa. Niilo-nalle on asunut siellä jo vuoden. Niilo ei enää muista kaikkea ja tarvitsee paljon apua pukemisessa ja muissa toimissa. Siksi hän ei enää pysty asumaan Nellin kanssa Kontiontiellä, lähellä lelumuseota. 

Nelli yritti ottaa valokuvan rakkaasta takkuturkistaan, mutta Niilolle tuli äkkiseltään kiire tärkeille asioille. Vain lukulasit ja kasa runokortteja jäi tuolille. Eivätkä ne olleetkaan ihan mitä tahansa taideläpysköitä! Nämä runot ovat syntyneet arjessa ja arjen reunalla, kahvipöydässä ja ihanissa unissa päivien välillä. 

Kerran mummot istuivat hoivakodin kahvipöydässä ja katselivat ulkona tanssivia lumihiutaleita. He muistelivat myrskysanoja. Mitä niitä nyt olikaan? Pyry ja myrsky ainakin, ja tuulen tuiverrus. Siitähän syntyi runo! Myöhemmin se päätyi korttisetin numeroksi kaksitoista:

pyry
   myrsky
      myräkkä
         vihuri ja puhuri
            tuiverrus ja tuhuri

riipii raapii riitettä
            seestyy silpoo siipiä


Kuka sanoi, etteikö runoja muka voisi keksiä, vaikka muisti välillä takkuilee? Höpönlöpöä sellainen väite. Runo voi syntyä silloinkin, kun hoitaja kysyy, haluaako rouva kanaa vai possua lounaaksi.

Saanko kanan kuorittuna
muna kerrallaan,
voinko olla puettuna
paita kohdallaan

Tämä ei ole liian vakavaa. Se on sellaista hauskaa ja hilpeää kuplintaa. Niiloa ja hoivakodin pappoja naurattaa erityisen paljon, kun runopiirissä ykskaks lausutaan:

Älä lässytä
kun luet runoa
anna kahvia!

Nellikin nautti kupillisen kermakahvia, kun Niilo löytyi parvekkeelta, minne oli eksynyt kukkia kastelemaan.